Kun kotini ei ollutkaan minun

KonMarin jälkeen elelin onnellisena elämääni, jatkuvasti myhäillen tyytyväisenä. Kotini oli kauniimpi kuin koskaan, enkä voinut olla tyytyväisempi. Tai niin minä ainakin luulin. Luulin olevani tyytyväinen saavutukseeni, mutta silti jokin möykky edelleen painoi hartioillani, enkä itse osannut arvata syyllistä. Onneksi eräänä päivänä selatessani taas kerran Facebookin ihmeellistä maailmaa, tulin löytäneeksi syyllisen möykkyyni. Syyllinen jäi kiinni itseteossa, kun scrollasin ketjua alaspäin, jossa oli kuvia upeista olohuoneista. Jokainen kuva oli kerännyt lukuisia tykkäyksiä, totta kai. Olivathan ne täydellisyyttä hipovia. Sitten oli kuva minun olohuoneestani. 0 tykkäystä. Mietin jatkuvasti miksi kuvani ei kerännyt tykkäyksiä. Kunnes tajusin.

Olohuoneeni ennen muutosta.

Tajusin, että olohuoneeni on värien viidakko. Villin illan päätteeksi katuojaan lentänyt yksisarvisen sateenkaarioksennus. Kaikki olivat eri paria, jokainen väri riiteli keskenään. Vaikka olin aina kuvitellut olevani tyytyväinen kotiini ja olohuoneeseeni, se ei ollut totta. Olohuoneellani ei ollut mitään tekemistä harmonian kanssa. Tuntui, kuin jokainen huonekalu ja tekstiili huutaisi apua. "Ottakaa minut pois täältä! Tukehdun! En voi elää näin." Valtaosa huonekaluista ja muista tekstiileistä oli saatu tutuilta. Miltei yksikään tavara ei ollut oikeasti ja alkuperäisesti minun. Niitä ei oltu valittu omalla rakkaudellani, ne vain olivat. Lojuivat lattialla, vailla minkäänlaista ryhtiä tai todellista iloa. Miten kodissa voisi vallita rakkaus, jos en rakasta edes siellä olevia huonekaluja? Olin pettynyt itseeni. Minua itketti ja hävetti. Luulin todella, että näin sisustettu koti oli juuri minua. Tuntui kuin pala minusta olisi viety pois. Ryövätty ja heitetty nurkkaan. Ikään kuin minua ei enää olisi, vaan tilalla olisi joku muu. Ettei se joku olisi minä ollenkaan. Se ei kuitenkaan ollut niin, ei alkuunkaan. Todellisuudessa se oikea minä oli piilossa toistensa kanssa riitelevien värien alla. Olohuoneeni oli niin tukahduttava, että en saanut happea. Oma minäni ei päässyt hengittämään. Vasta nyt voisin puhjeta kukkaan ja näyttää todella millaisessa rakkauden täyteisessä kodissa minä tahdon asua. Se ei nimittäin ollutkaan sellainen kuin olin aina kuvitellut.

Laitoin hihat heilumaan. Päätin uudistaa olohuoneeni täydellisesti. Halusin, että kotini miellyttäisi ainakin hetken omaa silmää. Oivalluksestani innostuneena ryhdyinkin siis etsimään inspiraatiokuvia uuteen olohuoneeseeni. Sellaisia kuvia oli yllättävän vaikea löytää. Ehkä sisustusmakuni oli sen verran omalaatuinen, ettei yhtä tiettyä kuvaa kyennyt löytämään sen toteamiseen. Se oli kuitenkin hyvä merkki. En ainakaan kopioisi taas jotain mallia, jonka olettaisin olevan omani. Nyt sisustus tulisi täysin juuri minun sydämestäni, ei kenenkään muun (paitsi ehkä vähän miehenikin sydämestä). Päätin kuitenkin hankkia vain hillitysti uutta tavaraa. Etsiä ajattomia tekstiilejä, joita voisi käyttää vuodenajasta toiseen ja joita pystyisi piristämään esimerkiksi värikkäillä sisustustyynyillä. Poimin sieltä täältä pieniä paloja täydelliseen olohuoneeseeni. Näistä pienistä paloista sain koottua minua miellyttävän kokonaisuuden ja tässä kodissa en voisi olla onnellisempi! Ja tällä kertaa ihan oikeasti.

Olohuoneeni muutoksen jälkeen.

Uudessa olohuoneessani pääväreinä toimii turkoosi/sininen sekä keltainen. Ne ovat värien kestosuosikkejani. Huonekalujen siirtäminen toi jo itsessään tietynlaisia pirskahduksen väreitä. Joten en joutunut aivan valtavasti ostamaan uusia asioita olohuoneeseeni. Pienillä ostoksilla sain aikaan valtavan muutoksen. Vain verhot, matto, lampunvarjostin ja viltti vaihtuivat uusiin. Valkoiset, valoa läpäisevät verhot löysin kirpputorilta muutamalla eurolla. Matto löytyi hyvällä alennuksella Askosta. Lampunvarjostimen ostin Clas Ohlsonilta ja viltin Jyskistä. Tv-taso olisi tarkoitus dc-fixata jossain vaiheessa muuhun sisustukseen sopivaksi, koska se itsessään lämmittää mieltä ja onhan se jo iältäänkin arvokas. Katsotaan kuitenkin tapahtuuko fixaus tässä kodissa vai vasta uudessa.

Kirkuvan punainen led-valo siellä, hei!

Ihanan olohuoneen valmistuessa minua alkoi hieman ärsyttää ja samalla huvittaa eräs pieni seikka. Tässä vaiheessa miehenikin jo mietti pitäisikö itkeä vai nauraa minun sisäiselle perfektionistille. Häiritsevä seikka oli nimittäin jatkojohdon kirkuvan punainen led-valo, joka ei enää "mätsännyt" muuhun sisustukseen. Koin valtavaa ärsytystä tästä valosta, koska se pisti kirjaimellisesti silmiini (ja samaan aikaan mietin itsekin pitäisikö olla huolissaan, vääntääkö itkua vai naurua). Saisikohan jostain jatkojohtoja muun värisillä ledeillä...? Haha! No ei kai sentään. En kai minä mene niin pitkälle sisustamisessa (ainakaan vielä, hehe). Täytyy varmaan totutella tuohon kirkuvaan lediin. Sehän kuuluu asiaan, eikö niin?

Pahoittelut pienestä tauosta postauksien välissä. Työt vievät valtavasti aikaa ja energiaa. Aurinkoista kevättä kaikille! ♥

Read more ➤

Lopeta valitus ja aloita maritus

Kaikenkattava maritus saa miettimään elämää laajemmin, ei pelkästään materiana. Herää kysymyksiä onnellisuudesta ja henkisestä hyvinvoinnista. Onko elämässäni jotain mikä tuottaa minulle mielipahaa? Jotain, josta en saa enää iloa irti samalla tapaa kuin ennen tai en sen sijaan ole koskaan saanutkaan? Tällaiset kysymykset ovat erittäin tärkeitä maritusprojektissa sekä elämässä ylipäätään. Onni ei yleensä tule ainoastaan tavaraa karsimalla. Sen eteen on tehtävä enemmän töitä. On tärkeää antaa ajatuksille tilaa reippaasti enemmän kuin vain miettimällä viikkaako paidan kaappiin ja lentääkö tuo sukka roskiin? Pelkkä tavaran siirtely kaapista lattialle ja lattialta takaisin kaappiin, tai roskiin, ei tuota haluttua lopputulosta henkisen hyvinvoinnin puolella. Sellaista ihmettä on turha odotella tapahtuvaksi. Tavaroiden karsiminen "hauki on kala" -tyylillä on silkkaa ajanhukkaa.

Henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi on oman edun kannalta otollista aloittaa itsestä. Marituksessa on oleellista, että itsellä on hyvä olla. Täytyy siis pitää mielessä, että loppupeleissä hyvä olo lähtee itsestä: omista ajatuksista, käyttäytymisestä, suhtautumisesta erilaisiin asioihin ja tavasta olla. Merkityksellistä on osata mennä itseensä ja tarkastella omia toimintamallejaan. On arvokasta sisäistää itselle ominaiset piirteet, arvot sekä mallit ja tarvittaessa hioa niitä. Näiden pohjalta on helpompi lähteä rakentamaan itselle suotuisaa ympäristöä elää ja olla.

Kaikkea maritettavaa ei kuitenkaan itse monesti tule ajatelleeksi, elleivät surkeat tilanteet ole päivittäin läsnä ja mielipahaa ankeasta asiasta huomaa selvästi. Jokaista asiaa ei tule miettimällä mietittyä, jos ne eivät omassa elämässä ole tulleet ajankohtaisiksi. Joskus tällaiset takaraivoon hautomaan jääneet asiat piikittelevät edelleen niskaa. Niistä on saattanut jollain tasolla jo päästää irti, mutta ei kokonaan ja siksi ne edelleen jaksavat kummitella mielen sopukoissa. Erilaiset listaukset henkisen hyvinvoinnin marituksesta voivat usein auttaa tällaisissa ikävissä mielen piikeissä. Siksi minäkin olen koonnut listan erilaisista nonobjektiivista asioista, joita on hyvä miettiä omassa elämässään. Mielipahaa tuottavat voi tarvittaessa poistaa sekä iloa tuottavat säilyttää.

IHMISSUHTEET

Listan ykkösenä on ehdottomasti ihmissuhteet. Muut ihmiset ovat usein yllättävän lähellä omaa henkistä hyvinvointia, tahtoipa sitten niin tai ei. Vuorovaikutustilanteita tulee päivittäin ja niistä täytyy selviytyä. Niitä ei pysty itse kauheasti välttämään, ellei ryhdy erakoksi. Pysyviin ihmissuhteisiin sen sijaan pystyy vaikuttamaan ja hyvä niin. Parhaimmissa tapauksissa ihmissuhteet ovat kallisarvoisia ja niistä on syytä pitää kiinni kynsin, hampain. Valitettavan usein elämässä esiintyy kuitenkin harmia ja mielipahaa tuottavia ihmissuhteita. Suhde on saattanut alun alkaenkin lähteä vierimään väärille raiteille tai ihmiset suhteessa ovat ajanmyötä, syystä tai toisesta, ajatuneet erilleen. Tällaisista suhteista on osattava päästää ajoissa irti, jotta jatkuvalta mielipahalta ja vakavilta riidoilta vältyttäisiin. On osattava antaa ja pyytää anteeksi sekä päästää irti vuosia jatkuneesta kaunasta. Normaaliin elämän rytmiin kuuluu suhteiden vaihtuvuus. Ei niin tärkeät ja asiansa hoitaneet suhteet painuvat unholaan ja avaavat ovia uusille, uuteen elämäntilanteeseen sopiville suhteille. On suhteen jokaisen osapuolen etu osata päästää irti ja iloita ihmisistä, jotka oikeasti tuottavat iloa. On täysin järjen vastaista pitää kiinni ihmissuhteista, jotka eivät enää säväytä ja joiden eteen näkee vaivaa vain velvollisuudentunteesta.

TYÖ JA HARRASTUKSET

Oletko töissä vain rahan takia ja harrastuksissa muiden miellyttämiseksi? Mitä haluaisit todellisuudessa tehdä? Ole rohkea ja ota lopputili. Lopeta iloa tuottamattomat harrastukset ja suuntaa uusille vesille. Meri on täynnä kaloja ja uusia mahdollisuuksia. Tulet kyllä löytämään intohimosi. Lähde opiskelemaan uutta alaa, kokeile jännittävän kutkuttavaa harrastusta, jonka tunneille et ole vielä uskaltautunut tai ota vaikka lomaa arjesta ja lähde ulkomaille, jos siltä tuntuu! On turha tuhlata aikaansa johonkin mistä ei pidä ja joka tuottaa vain ja ainoastaan harmaita hiuksia. Elämä on liian lyhyt ankeisiin asioihin. Joskus on tehtävä rohkeita valintoja päästäkseen elämässä eteenpäin. Aina kannattaa kuitenkin säilyttää pieni järjen hiven, kun on kyse rahallisista asioista. Täytyy pitää mielessä oma sekä muiden perheenjäsenten pärjääminen taloudellisesti. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voi antaakin palaa aivan vapaasti, vain taivas on rajana (jos sekään).

BITIT JA PIKSELIT

Viimeinen osio on kaikista harmittomin. Tätä ei tule yleensä ajatelleeksi, koska tämän osion asiat ovat jonkin laitteen muistissa ja siksi vaikea mieltää mielipahaksi. Nykyaikana yleistyneiden älylaitteiden, innovatiivisten kameroiden sekä toinen toistaan nerokkaiden elektroniikkalaitteiden ansiosta, on myös yleistynyt valtava määrä tallennettua dataa. Älypuhelimen kameralla tulee räpsittyä sekunneissa kymmenittäin kuvia ja useimmat meistä jättävät ne poistamatta. Näin ollen epäonnistuneet kuvat, lukuisat kuvat samoista tilanteista sekä muuten vain turhat kuvat täyttävät muistin kapasiteettia. Erilaisia tiedostoja, sähköpostiviestejä ja ohjelmia on tuhansia erilaisten laitteiden muisteissa. Tällaiset tiedostot kannattaa käydä läpi ja poistaa surutta täysin turhat. Lopulta tulee huomanneeksi, että hyviä kuvia on vain murto-osa ja laitteen tilaa vapautuu muuhun käyttöön.

Samalla kannattaa tarkastella omaa sosiaalisen median käyttöä. Kannattaa miettiä tarvitseeko todella jokaista sovellusta tai ohjelmaa, jonka on puhelimeensa tai tietokoneelleen ladannut. Tuottaako kaikkien Facebook -ryhmien jäsenyys aitoa iloa tai Snapchatin sekä Periscopen tilien omistaminen nautintoa vai voisiko niitäkin karsia?

Tämän listauksen pohjalta on hyvä miettiä omaa elämää: mitkä kaikki asiat ovat positiivisia ja mitkä negatiivisia, jotka voi marittaa pois. Oikeastaan kaiken voi marittaa, joten ota rohkeasti ohjat käsiisi ja ajattele laajasti. Onko iloa tuottavien asioiden vallankahva omissa käsissäsi vai ohjaileeko elämääsi jokin muu taho?

Read more ➤

Luurangot menneisyyden portinvartijoina

Jotta voisi elää kokonaisvaltaista elämää tässä ja nyt, täytyy päästää irti menneestä. Feng Shuin mukaan kellari edustaa menneisyyttä ja alitajuntaa. Siivoton kellari kuvastaa menneisyyden ratkaisemattomia ongelmia, jotka voivat olla hyvinkin raskaita.  Asiat tulisi käydä perinpohjin läpi ja hyväksyä, että näin on käynyt ja näin luultavasti oli tarkoitus käydä. Menneisyys on asia, joka piti tapahtua, jotta juuri tämä hetki elämästä olisi olemassa. Menneisyyteen ei aina liity pelkästään niitä hyviä, ihania, asioita. Vallan usein menneisyys pitää sisällään luurankoja kaapissa, paljon kyyneleitä ja teinidraamaa. Näin myös minulla. Mietin aina tasaisin väliajoin kellarin raivaamista, mutta en koskaan jaksanut aloittaa sitä projektia. Se tuntui aivan liian raskaalta. Tämä tosin on ymmärrettävää, koska kyseessä on oma menneisyys ja sitä ei ole mukava lähteä sörkkimään tuosta noin vain. Minulla oli henkisesti jatkuvasti paha olla, enkä tiennyt tarkkaa syytä sille. Jotakin oli kuitenkin tehtävä, jotta pääsisin elämässä eteenpäin, enkä jatkuvasti junnaisi paikoillani menneisyyden takia. Tästä syystä päätin kokeilla kellarivarastoni täydellistä raivaamista.

Ensisilmäyksellä varasto ei näyttänyt järin pahalta: laatikot olivat sievässä pinossa eikä tavarat olleet hujan hajan. Ulkonäkö voi pettää, tässäkin asiassa. En edes tarkkaan tiennyt mitä kukin säkki ja laatikko sisälsivät. Ei sillä, enhän tiennyt muutenkaan mitä omistin ylipäätään, varastosta puhumattakaan. Ajan saatossa tavarat varastossa olivat unohtuneet ja pölyyntyneet, enkä sen koommin osannut niitä kaivatakaan. Varaston raivausprojekti oli turhauttava. En muistanutkaan kuinka paljon aikaa ja hermoja raivaus vei. Raivatessa aika lentää kuin siivillä, unohtaa täysin katsoa kelloa ja mikä pahinta: unohtaa syödä ja juoda. Jos siis aiot ryhtyä raivausprojektiin, muista varautua! Varaa viereen esimerkiksi vesipullo ja pientä evästä. Heikko olo voi yllättää, kuten minulla.

Varaston uumenissa oli runsaasti erilaisia nimeämättömiä tavaroita. Näin jälkeenpäin en muista tarkkaan mitä kaikkea oikein varaston laatikoista ja säkeistä löytyi, koska heitin niin paljon surutta roskiin ja kierrätykseen. Keskityin vain säilytettäviin tavaroihin ja niin kuuluukin. Ei pidä keskittyä poisheitettäviin tavaroihin, vaan säilytettäviin, iloa tuottaviin, tavaroihin. Tärkeimpinä mieleen jäi kuitenkin teiniaikojen päiväkirjat, lapsuuden ystäväkirjat sekä vauvakirjat. Nämä olivat ehdottomasti tärkeitä esineitä säilyttää. Vauvakirjat tietysti tärkeimpinä. Niistä, kun ei itse muista mitään ja tulevaisuudessa on hyvä vertailla omien lapsien kehitystä omaan kehitykseen. Tällaiset asiat löytyy helposti vauvakirjoista. Niitä on myös hauska lukea muuten vain. Kakka ensimmäisenä sanana ja pallopäiset piirustukset ihmisistä pitkillä raajoilla, on hyvä muistaa myös näin aikuisiällä.

Koko ikäni olen jostain syystä kuvitellut etten omaa yhtään todellista ystävää. Eräästä lapsuuteni ystäväkirjasta olen kuitenkin erittäin ylpeä. Tätä ystäväkirjaa katsoessa mieli ystävien määrästä muuttuu helposti. Ystäväkirja on nimittäin raapustettu täyteen, jota en uskonut koskaan tapahtuvan, mutta niin kävi. Saan olla todella ylpeä tästä! Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että olisi todella huippua raapusta nykyäänkin ystäväkirjoja. Omaksi ja muiden iloksi. Teiniaikojen päiväkirjoja on myös todella huvittavaa lukea. Päiväkirjoihin on tullut vuodatettua jos jonkinlaista ongelmaa. Milloin kaverit ovat olleet kaksinaamaisia paskapäitä ja milloin pojat vaihtuneet tiuhempaan kuin sukat jalassa. Sitä ajattelee, että ei ole lainkaan muuttunut siitä finninaamaisesta murrosikäisestä tytöstä. Noh... Tyttö en enää ole, mutta finninaamainen kyllä. Teinitytön ajattelumaailma jaksaa naurattaa näin parikymppisenä, vaikka niistä kultaisista teinivuosista ei ole kuin muutama vuosi aikaa. Henkinen kasvu, näiden vuosien aikana, on ollut valtava. Täytyy olla ylpeä itsestä ja saavutuksistaan.

Vastaan tuli myös valtava läjä erilaisia postikortteja. Joulukortteja, pääsiäiskortteja, synttärikortteja... Säilytin niitä lähinnä tunnontuskissani. Aiemmin olisi tuntunut pahalta heittää pois kortti, jonka eteen joku on nähnyt vaivaa. Valikoinut kortin juuri minua varten, raapustanut korttiin kivoja sanoja, liimannut kuoreen ja kiikuttanut postiin. Onneksi törmäsin jossain loistavaan ohjeeseen kortteihin liittyen. Kortti on tehnyt tehtävänsä, kun vastaanottaja on saanut ja lukenut sen. Kortti on tällöin välittänyt onnittelut tai terveiset. Sen voi säilyttää juhlan ja pyhien ajan, mutta sen jälkeen sen voi heittää surutta roskiin, jos se ei enää sykähdytä. On aivan turha säilyttää kortteja, joita ei enää koskaan tule lukeneeksi. Sitä paitsi en usko, että kortin lähettäjääkään hirveästi haittaa, jos heität kortin menemään (ellei se ole jokin supertärkeä rakkauskirje tai vaivalla väännetty tee-se-itse-kortti). Korttien osalta olen itse alkanut suosia esimerkiksi Postin Postikortti -sovellusta, jossa voi tehdä omasta kuvasta kortin ja lähettää sen haluamallaan terveisellä. Vastaanottaja saa sen perinteisenä postikorttina suoraan kotiin. Tällaisista korteista on enemmän iloa, kuin massatuotantona painetuista kukkakorteista. Kortin saajakin varmasti arvostaa uniikkia korttia enemmän, kuin kaupan valmiskortteja.

Varaston raivaus nosti esiin paljon tunteita ja muistot alkoivat taas elää filminauhana pääni sisässä. Ne saivat aikaan paljon hymyä ja naurua, mutta myös pahaa mieltä. Ei tosin enää samalla tavalla, kuin silloin aikanaan siinä hetkessä eläessä ja niistä kirjoittaessa. Nyt ne olivat enää läpikäytyjä asioita, jotka luonnollisesti nostattivat tunteita pintaan. Luovuin oikeastaan miltei kaikesta. Jätin jäljelle vain kaikista tärkeimmät ja rakkaimmat esineet. Kellarin raivaaminen ei tuntunut oikeastaan kauhean pahalta. Tuntui hyvältä heittää menneisyyden esineet ajasta ikuisuuteen tai jonkun toisen iloksi tulevaisuuteen. Projektia helpotti se, että pidin jatkuvasti mielessä kuinka ihmismieli toimii. Ihminen kyllä muistaa kaikki tärkeät muistot ja karsii pois kaiken turhan.

Siitä huolimatta halusin säilyttää murto-osan menneisyyttäni. Ajattelin, että haluan vielä jatkossa palata niihin ja muistella menneitä, hyvässä hengessä. Päätin koota vanhoista tavaroistani "muistolaatikon", jossa säilytän mm. lapsuuden vauvakirjat, ystäväkirjat, teiniajan päiväkirjat, tapahtumaliput sekä rakkaimmat pehmolelut. Toistaiseksi muistot ovat vanhassa Anttilan pahvilaatikossa. Tarkoitus olisi hankkia niille vanha matkalaukku, jotta muistot saisivat matkata arvokkaasti vuosista toiseen elämässäni. Ehkä tulee vielä päivä, kun olen valmis karsimaan tätä muistojen laatikkoa ja tavarat mahtuisivat sievästi pieneen matkalaukkuun. Jossain vaiheessa on aika luopua menneisyydestä muistuttavista tavaroista ja antaa ihmismielen tehdä tehtävänsä muistojen osalta. Silloin on aika irrottaa muistot tavaroista ja tavarat muistoista. Ehkä vielä joku päivä osaan muistella menneisyyttäni hymyillen, ilman tavaroiden tuomaa rasitetta. Tällä hetkellä osaan kuitenkin arvostaa muistolaatikkoa ja palaan siihen satunnaisesti, ilolla ilman rasitteita.

Anteeksi postauksen heikkolaatuisista kuvista, en tiedä mitä niille tapahtui.

Read more ➤

KonMari ei ole minimalismia

Kun olin saanut kotini raivattua itselle turhasta tavarasta ja nähnyt tarpeen uusille - iloa tuottaville - tavaroille, en kokenut enää suurta iloa shoppailusta. En nähnyt enää järjen hiventäkään hupiostoksissa, shoppailussa ja kauppakeskuksissa kiertelyssä. Aina astuessani suureen kauppakeskukseen, halusin sieltä vain mahdollisimman pian pois. Kauppaan sisään, tarvitsemani tavarat kouraan, kassalle ja suoraa päätä ulos. Valtavat ihmismassat ahdistavat minua suuresti, enkä viihdy paikoissa kauaa, jotka vetävät paljon ihmisiä puoleensa. Tämä on sinänsä sääli, koska erilaisissa tapahtumissa on mukava käydä. Joskus kuitenkin raahaan itseni väkipakolla näihin massatapahtumiin, jotta saisin edes pienen hetken avartaa sosiaalista sekä kulttuurista näkökantaani. Nykyään en oikeastaan käy kauppakeskuksissa vain huvikseen shoppailemassa. Hakeudun niiden läheisyyteen yleensä hauskojen tapahtumien ja välttämättömyyksien vuoksi. Yritän mahdollisuuksieni mukaan välttää keskustan kauppoja ja tehdä ostokseni perusmarketeissa. Kaikkea tarpeellista en kuitenkaan löydä näistä perusmarketeista, joka minua harmittaa suuresti. Joskus on vain pakko tehdä se projekti itsensä saamiseksi tuonne ihmishelvettiin, joka ei kyllä ajatuksena hivele lainkaan.

Marituksen myötä kulutuskäyttäytymiseni muuttui suhteellisen radikaalisti. Tapojeni muuttuminen vähensi huomattavasti kauppakeskuksissa käyntiäni sekä tämän lisäksi mainosten lukemista. Kiinnitin jopa ulko-oveeni "Ei mainoksia" -kyltin. Siis minä, joka aina luki jokaisen mainoksen mitä luukusta eteisen lattialle kolahti. Nykyään en enää saa mainoksia. Ja se oikeastaan tuottaa minulle suurta iloa, kun ei tarvitse katsella päivästä toiseen suurta lehtipinoa eteisen lattialla.  Voin aivan hyvin katsoa minua kiinnostavat mainokset netistä. Siihen minulla tosin harvoin on suurta kiinnostusta, ellemme ole menossa juuri kyseiseen kauppaan. Silloin mainokset voi vilkaista pikaisesti, jos tarjouksessa on jotain oikeasti järkevää ja säästö on merkittävä. Myös kukkaroni kiittää, kun en tuhlaa pieniäkin hiluja pakettitarjoukseen mehupurkeista tai vinguta visaa superedullisten kumisaappaiden vuoksi. 

Maritusprojektini jälkeen aloin siis tehdä ostoksiani järkisyistä. Jokaisen ostoksen kohdalla mietin todella tarkkaan tarvitsenko sitä todella, maksaako se liikaa eli onko minulla varaa siihen, mihin laittaisin sen ja ennen kaikkea tuottaako se minulle iloa. Kaikin mahdollisin keinoin haluan välttää turhan ja iloa tuottamattoman tavaran kulkeutumista kotini kynnyksen yli.

Tästä kaikesta kulutuskäytännön järkeistämisestä huolimatta koin suurta häpeää ja epäonnistumisen tunnetta ostaessani uusia tavaroita, vanhojen ja iloa tuottamattomien tilalle. Koin vahvasti epäonnistuneeni marittajana, koska kannoin kotini kynnyksen yli lisää tavaraa. Kyse ei kuitenkaan ollut täysin turhasta tavarasta, koska olinhan raivaamisen myötä luopunut pirkahtelemattomista tavaroista, joten epäonnistumisen tunteet eivät johtuneet tästä. Miksi ihmeessä siis koin niin suurta häpeää ja epäonnistumisen tunteita? Mietin jatkuvasti mikä minua vaivaa ja syyllistin jälleen kerran itseäni kuinka olenkaan virheellinen ihmisyksilö.

Marituksen aikana ja sen päätyttyä innostuin lukemaan paljon opuksia mielen sekä kodin järjestyksestä. Olinhan ajatuksissani niin sekaisin, että tarvitsin jonkinlaista ohjeistusta, jotakuta (vaikka sitten kirjoitetun tekstin muodossa) vetämään oikeista naruista, saadakseni itseni jälleen ruotuun. Lukuisissa kirjoissa käydään todella kattavasti läpi ihmisen suhdetta itseensä, muihin ihmisiin, sekä yhteiskuntaan ja materiaan, jota omistaa sekä tulevaisuuden materiaan, jota ei vielä tiedä tarvitsevansa ja jonka tulee luultavasti omistamaan. Minulla on vielä lukulistalla kirjoja kyseisestä aiheesta, jotka haluan vielä tulevaisuudessa lukea. Kesken lukemisen koin kuitenkin valaistumisen. Oivalsin, että KonMari ei ole minimalismia. Ymmärsin, että ei ole väärin omistaa enemmän kuin joku toinen vastaavassa tilanteessa oleva. Jokaisella ihmisellä on subjektiivinen tavaramäärä, jolloin loksahtaa. Jollekin se voi olla enemmän, toisille vähemmän. Minulle se on hiukan normaalia enemmän yksinasuvalle, mutta se on täysin hyväksyttävää. On hassua kuinka jatkuvasti keskustelupalstoilla törmää kyselyihin tarpeellisesta määrästä erilaisia tavaroita. Esiin nousee usein kysymyksiä lakanoiden, aterimien tai esimerkiksi ulkovaatteiden määrästä. On totta, että tietyllä standardi määrällä selviää vallan hyvin tietty määrä ihmisiä tietyssä taloudessa, mutta on eri asia tuottaako se iloa. Jokainen mieltää tarvitsemansa - iloa tuottavan - tavaramäärän itse ja näin ollen kykenee saavuttamaan loksahduspisteen elämässään. Minun elämässäni loksahduspiste ei ole aivan vielä saavuttanut päämääräänsä, mutta voin sanoa, että lähellä ollaan.

Read more ➤