Onko sinunkin kodissasi paholaisen pesä?

Tuntuu vaikealta kirjoittaa, itkettää ja vähän ahdistaa. En ole varma haluanko pitää blogini täysin asiallisena vai purkaa tänne enemmänkin ajatuksiani mieleni sopukoista. Tai okei, tiedänpäs. Haluan todellakin purkaa ajatuksiani tänne blogiin, koska en halua kamppailla niiden kanssa täysin yksin. Kyse on vain lähinnä siitä, etten aina uskalla. On suuri kynnys avata itseään internetissä, suurelle joukolle ihmisiä. Jopa yhdelle läheiselle ihmiselle avautuminen on erittäin hankalaa. Tämä postaus menee siis reippaasti henkisen marituksen puolelle, mutta luulen, että sitä tämä blogi tulee myös jatkossa olemaan. Omien ajatusten pohtimista.

Olen halunnut kirjoittaa tänne blogiini kuluvan viikon aikana moneen otteeseen, mutta en vain jostain syystä ole kyennyt. Olen rypenyt pohjamudissa päivästä toiseen ja madellut tunti kerrallaan päivää eteenpäin. Tunti siksi, koska aika tuntuu menevän yllättävän nopeasti, vaikka ei teekään mitään järkevää. Löydän itseni usein iltaisin tietokoneelta tai puhelimelta selaamassa somea, päivittelemässä jokaisen, toinen toistaan typerämmän, sivuston feediä. Vaikka siellä ei ole enää päivän päätteeksi mitään uutta katsottavaa tai ihailtavaa. Joskus vain toivoisin, että jossain ryhmässä joku julkaisisi draamaketjun ja saisin seurata sitä yömyöhään popparikulho kainalossa. Niin ei kuitenkaan koskaan tapahdu (tai okei tapahtuu, mutta hyvin hyvin harvoin). Minulla on blokki. Kirjoittamisessa ja elämässä. Jos joku just nyt kysyisi minulta: mitä haluan elämältä? En osaisi vastata. Minulla ei oikeastaan ole mitään hajua. En löydä oikein suuntaa millekään. Hyvin harva asia tuottaa minulle enää iloa. Mikään ei oikein tunnu nostavan minussa samanlaista innostusta kuin ennen. Vaikka kuinka parhaani mukaan yritän saada nautintoa erilaisista asioista, jotka ovat aiemmin tuottaneet minulle iloa, se ei tunnu onnistuvan. Saan niistä enemmän ahdistusta ja kyyneliä, kuin iloa ja naurua.

KonMarin lukemisen myötä olen oppinut lukemaan itseäni paremmin. Kirja selkeästi muutti elämääni. Se sai minut ajattelemaan asioita enemmän, pintaa syvemmältä. Kirjan lukeminen sai minut tarkastelemaan asioita eri tavalla, minun tavallani. Näen asiat nykyään eri valossa ja opin tunnistamaan päivä päivältä omia tunteitani sekä syitä erilaisiin reagointitapoihin. Yleensä en usko ihmeisiin, mutta tämän kirjan voima löi minut ällikällä. Kaikki kirjassa mainitut ihmeet laihtumisesta, uudesta työpaikasta ja marituksen kovan kouran kokeneista ihmissuhteista, kuulosti hölynpölyltä. Miten ihmeessä kirjan lukeminen saisi muka aikaan tällaisia asioita, jotka eivät ole vain itsestä kiinni? Minun on pakko myöntää, että näin kävi minullekin. En sano, että onni potkaisi minua juuri kirjan lukemisen ansiosta vai oliko hetki vain täydellistä sattumaa, mutta minulle alkoi kuitenkin tapahtumaan hyviä asioita. Minuun otettiin yhteyttä työkokeilupaikasta, johon en viime vuonna päässyt, enkä tänä vuonna muistanut koko asiaa. Minulla on siis pian tiedossa kauan haaveilemani työkokeilu kahvilassa. Sain myös kivan työtarjouksen liittyen ammattiini media-assistenttina ja pääsenkin hieman päivittämään ruosteisia kuvaustaitojani.

Päätin olla myös hakematta mihinkään kouluun tänä keväänä. Ensinnäkään en ollut varma, haluanko todella sille alalle, siihen kouluun ja sille paikkakunnalle. Jatkuva stressi pääsykokeista ja kouluun pääsystä kesän helteisiin saakka ei myöskään houkuttanut tälle vuotta. Sellainen taakka harteillani tuntui liian painavalta ajatukselta. Päästin siis irti. Annoin olla. Se tuntui rohkealta päätökseltä ja päästinkin raikuvasti ilmoille muutamat itkupotkuraivarit siitä kuinka olen huono ja aikaansaamaton. Totuushan kuitenkin on, etten ole. En vain halua tehdä jotain mistä en ole aivan 100% varma (ainakaan tässä yhteiskunnassa). Tästä kaikesta ahdistuksesta irti päästäminen tuntui helpottavalta. Tuntui kuin tuhat kiloa kiviä olisi tippunut harteiltani. Tuli heti paljon vapaampi olo, kun olin tehnyt päätöksen etten hae opiskelemaan. Tämä vuosi tulee siis olemaan itsensä tutkiskelun vuosi. Aion todella paineutua siihen mitä, miten ja missä haluan tehdä asioita. Olen yrittänyt pitää näitä hetkiä elämässäni jo aiemmin, mutta huonolla menestyksellä. Olen ajatellut onnistuneeni, mutta se ei ole totta. Todellisuudessa en ole koskaan mennyt pintaa syvemmälle, vaan olen jatkuvasti antanut mielikuvilleni ja ympäristön vaikutteille vallan. Nyt olen päättänyt, että se muuttuu. Haluan todella ottaa selvää mitä minä itse ajattelen ja tunnen. En vielä tiedä mitä tämä kaikki vaatii (omaa rauhaa, matkustelua, ystäviä, erakoitumista, huutoa, itkua, naurua, onnenkyyneleitä...?), mutta onneksi minulla on koko vuosi aikaa ottaa selvää. Juuri tämä hetki tuntuu oikealta ja olen siihen henkisesti paljon valmiimpi kuin koskaan aiemmin (ylläripylläri hei, olethan vuosi vuodelta vain vanhempi). Olen päättänyt, että juuri tämä vuosi on päätöksien vuosi.

Luulen, että hyviä asioita alkaa tapahtumaan elämässä, kun päästää irti suurista taakoista ja mielipahasta. Monesti ei tule ajatelleeksi, että koti on kuin kaatopaikka ja kaikki paha olo kumpuaa sieltä. Siisti ja järjestyksessä oleva koti tuo iloa myös kodin ulkopuolelle, kun ei jatkuvasti tarvitse miettiä (takaraivossaan) kotia läävänä. Mieli on puhdas kodin osalta, myös kirjaimellisesti. Jää siis runsaasti ajatustyötä muille tärkeille asioille ja se antaa tilaa uusille hyville asioille elämässä. Ihmisen hyvä olo näkyy kauas ja kanssaihmiset kykenevät aistimaan sen myös. Jos siis tuntuu pahalta ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle, siirry tarkastelemaan ensin kotiasi. Löytyykö paholaisen pesä sittenkin sieltä?

Toivotan teille jokaiselle rattoisaa pääsiäistä ja elämäänne kaikkea hyvää. Jospa kaikki löydätte pahan onnen linnun ja saatte sen kukistettua, jos ei iäksi niin ainakin näin pyhien ajaksi. ♥