Kun kotini ei ollutkaan minun

KonMarin jälkeen elelin onnellisena elämääni, jatkuvasti myhäillen tyytyväisenä. Kotini oli kauniimpi kuin koskaan, enkä voinut olla tyytyväisempi. Tai niin minä ainakin luulin. Luulin olevani tyytyväinen saavutukseeni, mutta silti jokin möykky edelleen painoi hartioillani, enkä itse osannut arvata syyllistä. Onneksi eräänä päivänä selatessani taas kerran Facebookin ihmeellistä maailmaa, tulin löytäneeksi syyllisen möykkyyni. Syyllinen jäi kiinni itseteossa, kun scrollasin ketjua alaspäin, jossa oli kuvia upeista olohuoneista. Jokainen kuva oli kerännyt lukuisia tykkäyksiä, totta kai. Olivathan ne täydellisyyttä hipovia. Sitten oli kuva minun olohuoneestani. 0 tykkäystä. Mietin jatkuvasti miksi kuvani ei kerännyt tykkäyksiä. Kunnes tajusin.

Olohuoneeni ennen muutosta.

Tajusin, että olohuoneeni on värien viidakko. Villin illan päätteeksi katuojaan lentänyt yksisarvisen sateenkaarioksennus. Kaikki olivat eri paria, jokainen väri riiteli keskenään. Vaikka olin aina kuvitellut olevani tyytyväinen kotiini ja olohuoneeseeni, se ei ollut totta. Olohuoneellani ei ollut mitään tekemistä harmonian kanssa. Tuntui, kuin jokainen huonekalu ja tekstiili huutaisi apua. "Ottakaa minut pois täältä! Tukehdun! En voi elää näin." Valtaosa huonekaluista ja muista tekstiileistä oli saatu tutuilta. Miltei yksikään tavara ei ollut oikeasti ja alkuperäisesti minun. Niitä ei oltu valittu omalla rakkaudellani, ne vain olivat. Lojuivat lattialla, vailla minkäänlaista ryhtiä tai todellista iloa. Miten kodissa voisi vallita rakkaus, jos en rakasta edes siellä olevia huonekaluja? Olin pettynyt itseeni. Minua itketti ja hävetti. Luulin todella, että näin sisustettu koti oli juuri minua. Tuntui kuin pala minusta olisi viety pois. Ryövätty ja heitetty nurkkaan. Ikään kuin minua ei enää olisi, vaan tilalla olisi joku muu. Ettei se joku olisi minä ollenkaan. Se ei kuitenkaan ollut niin, ei alkuunkaan. Todellisuudessa se oikea minä oli piilossa toistensa kanssa riitelevien värien alla. Olohuoneeni oli niin tukahduttava, että en saanut happea. Oma minäni ei päässyt hengittämään. Vasta nyt voisin puhjeta kukkaan ja näyttää todella millaisessa rakkauden täyteisessä kodissa minä tahdon asua. Se ei nimittäin ollutkaan sellainen kuin olin aina kuvitellut.

Laitoin hihat heilumaan. Päätin uudistaa olohuoneeni täydellisesti. Halusin, että kotini miellyttäisi ainakin hetken omaa silmää. Oivalluksestani innostuneena ryhdyinkin siis etsimään inspiraatiokuvia uuteen olohuoneeseeni. Sellaisia kuvia oli yllättävän vaikea löytää. Ehkä sisustusmakuni oli sen verran omalaatuinen, ettei yhtä tiettyä kuvaa kyennyt löytämään sen toteamiseen. Se oli kuitenkin hyvä merkki. En ainakaan kopioisi taas jotain mallia, jonka olettaisin olevan omani. Nyt sisustus tulisi täysin juuri minun sydämestäni, ei kenenkään muun (paitsi ehkä vähän miehenikin sydämestä). Päätin kuitenkin hankkia vain hillitysti uutta tavaraa. Etsiä ajattomia tekstiilejä, joita voisi käyttää vuodenajasta toiseen ja joita pystyisi piristämään esimerkiksi värikkäillä sisustustyynyillä. Poimin sieltä täältä pieniä paloja täydelliseen olohuoneeseeni. Näistä pienistä paloista sain koottua minua miellyttävän kokonaisuuden ja tässä kodissa en voisi olla onnellisempi! Ja tällä kertaa ihan oikeasti.

Olohuoneeni muutoksen jälkeen.

Uudessa olohuoneessani pääväreinä toimii turkoosi/sininen sekä keltainen. Ne ovat värien kestosuosikkejani. Huonekalujen siirtäminen toi jo itsessään tietynlaisia pirskahduksen väreitä. Joten en joutunut aivan valtavasti ostamaan uusia asioita olohuoneeseeni. Pienillä ostoksilla sain aikaan valtavan muutoksen. Vain verhot, matto, lampunvarjostin ja viltti vaihtuivat uusiin. Valkoiset, valoa läpäisevät verhot löysin kirpputorilta muutamalla eurolla. Matto löytyi hyvällä alennuksella Askosta. Lampunvarjostimen ostin Clas Ohlsonilta ja viltin Jyskistä. Tv-taso olisi tarkoitus dc-fixata jossain vaiheessa muuhun sisustukseen sopivaksi, koska se itsessään lämmittää mieltä ja onhan se jo iältäänkin arvokas. Katsotaan kuitenkin tapahtuuko fixaus tässä kodissa vai vasta uudessa.

Kirkuvan punainen led-valo siellä, hei!

Ihanan olohuoneen valmistuessa minua alkoi hieman ärsyttää ja samalla huvittaa eräs pieni seikka. Tässä vaiheessa miehenikin jo mietti pitäisikö itkeä vai nauraa minun sisäiselle perfektionistille. Häiritsevä seikka oli nimittäin jatkojohdon kirkuvan punainen led-valo, joka ei enää "mätsännyt" muuhun sisustukseen. Koin valtavaa ärsytystä tästä valosta, koska se pisti kirjaimellisesti silmiini (ja samaan aikaan mietin itsekin pitäisikö olla huolissaan, vääntääkö itkua vai naurua). Saisikohan jostain jatkojohtoja muun värisillä ledeillä...? Haha! No ei kai sentään. En kai minä mene niin pitkälle sisustamisessa (ainakaan vielä, hehe). Täytyy varmaan totutella tuohon kirkuvaan lediin. Sehän kuuluu asiaan, eikö niin?

Pahoittelut pienestä tauosta postauksien välissä. Työt vievät valtavasti aikaa ja energiaa. Aurinkoista kevättä kaikille! ♥