2017/05/20

Kun kotini ei ollutkaan minun



KonMarin jälkeen elelin onnellisena elämääni, jatkuvasti myhäillen tyytyväisenä. Kotini oli kauniimpi kuin koskaan, enkä voinut olla tyytyväisempi. Tai niin minä ainakin luulin. Luulin olevani tyytyväinen saavutukseeni, mutta silti jokin möykky edelleen painoi hartioillani, enkä itse osannut arvata syyllistä. Onneksi eräänä päivänä selatessani taas kerran Facebookin ihmeellistä maailmaa, tulin löytäneeksi syyllisen möykkyyni. Syyllinen jäi kiinni itseteossa, kun scrollasin ketjua alaspäin, jossa oli kuvia upeista olohuoneista. Jokainen kuva oli kerännyt lukuisia tykkäyksiä, totta kai. Olivathan ne täydellisyyttä hipovia. Sitten oli kuva minun olohuoneestani. 0 tykkäystä. Mietin jatkuvasti miksi kuvani ei kerännyt tykkäyksiä. Kunnes tajusin.

Olohuoneeni ennen muutosta.


Tajusin, että olohuoneeni on värien viidakko. Villin illan päätteeksi katuojaan lentänyt yksisarvisen sateenkaarioksennus. Kaikki olivat eri paria, jokainen väri riiteli keskenään. Vaikka olin aina kuvitellut olevani tyytyväinen kotiini ja olohuoneeseeni, se ei ollut totta. Olohuoneellani ei ollut mitään tekemistä harmonian kanssa. Tuntui, kuin jokainen huonekalu ja tekstiili huutaisi apua. "Ottakaa minut pois täältä! Tukehdun! En voi elää näin." Valtaosa huonekaluista ja muista tekstiileistä oli saatu tutuilta. Miltei yksikään tavara ei ollut oikeasti ja alkuperäisesti minun. Niitä ei oltu valittu omalla rakkaudellani, ne vain olivat. Lojuivat lattialla, vailla minkäänlaista ryhtiä tai todellista iloa. Miten kodissa voisi vallita rakkaus, jos en rakasta edes siellä olevia huonekaluja? Olin pettynyt itseeni. Minua itketti ja hävetti. Luulin todella, että näin sisustettu koti oli juuri minua. Tuntui kuin pala minusta olisi viety pois. Ryövätty ja heitetty nurkkaan. Ikään kuin minua ei enää olisi, vaan tilalla olisi joku muu. Ettei se joku olisi minä ollenkaan. Se ei kuitenkaan ollut niin, ei alkuunkaan. Todellisuudessa se oikea minä oli piilossa toistensa kanssa riitelevien värien alla. Olohuoneeni oli niin tukahduttava, että en saanut happea. Oma minäni ei päässyt hengittämään. Vasta nyt voisin puhjeta kukkaan ja näyttää todella millaisessa rakkauden täyteisessä kodissa minä tahdon asua. Se ei nimittäin ollutkaan sellainen kuin olin aina kuvitellut.



Laitoin hihat heilumaan. Päätin uudistaa olohuoneeni täydellisesti. Halusin, että kotini miellyttäisi ainakin hetken omaa silmää. Oivalluksestani innostuneena ryhdyinkin siis etsimään inspiraatiokuvia uuteen olohuoneeseeni. Sellaisia kuvia oli yllättävän vaikea löytää. Ehkä sisustusmakuni oli sen verran omalaatuinen, ettei yhtä tiettyä kuvaa kyennyt löytämään sen toteamiseen. Se oli kuitenkin hyvä merkki. En ainakaan kopioisi taas jotain mallia, jonka olettaisin olevan omani. Nyt sisustus tulisi täysin juuri minun sydämestäni, ei kenenkään muun (paitsi ehkä vähän miehenikin sydämestä). Päätin kuitenkin hankkia vain hillitysti uutta tavaraa. Etsiä ajattomia tekstiilejä, joita voisi käyttää vuodenajasta toiseen ja joita pystyisi piristämään esimerkiksi värikkäillä sisustustyynyillä. Poimin sieltä täältä pieniä paloja täydelliseen olohuoneeseeni. Näistä pienistä paloista sain koottua minua miellyttävän kokonaisuuden ja tässä kodissa en voisi olla onnellisempi! Ja tällä kertaa ihan oikeasti.

Olohuoneeni muutoksen jälkeen.


Uudessa olohuoneessani pääväreinä toimii turkoosi/sininen sekä keltainen. Ne ovat värien kestosuosikkejani. Huonekalujen siirtäminen toi jo itsessään tietynlaisia pirskahduksen väreitä. Joten en joutunut aivan valtavasti ostamaan uusia asioita olohuoneeseeni. Pienillä ostoksilla sain aikaan valtavan muutoksen. Vain verhot, matto, lampunvarjostin ja viltti vaihtuivat uusiin. Valkoiset, valoa läpäisevät verhot löysin kirpputorilta muutamalla eurolla. Matto löytyi hyvällä alennuksella Askosta. Lampunvarjostimen ostin Clas Ohlsonilta ja viltin Jyskistä. Tv-taso olisi tarkoitus dc-fixata jossain vaiheessa muuhun sisustukseen sopivaksi, koska se itsessään lämmittää mieltä ja onhan se jo iältäänkin arvokas. Katsotaan kuitenkin tapahtuuko fixaus tässä kodissa vai vasta uudessa.

Kirkuvan punainen led-valo siellä, hei!


Ihanan olohuoneen valmistuessa minua alkoi hieman ärsyttää ja samalla huvittaa eräs pieni seikka. Tässä vaiheessa miehenikin jo mietti pitäisikö itkeä vai nauraa minun sisäiselle perfektionistille. Häiritsevä seikka oli nimittäin jatkojohdon kirkuvan punainen led-valo, joka ei enää "mätsännyt" muuhun sisustukseen. Koin valtavaa ärsytystä tästä valosta, koska se pisti kirjaimellisesti silmiini (ja samaan aikaan mietin itsekin pitäisikö olla huolissaan, vääntääkö itkua vai naurua). Saisikohan jostain jatkojohtoja muun värisillä ledeillä...? Haha! No ei kai sentään. En kai minä mene niin pitkälle sisustamisessa (ainakaan vielä, hehe). Täytyy varmaan totutella tuohon kirkuvaan lediin. Sehän kuuluu asiaan, eikö niin?

Pahoittelut pienestä tauosta postauksien välissä. Työt vievät valtavasti aikaa ja energiaa. Aurinkoista kevättä kaikille! 

16 comments

  1. Peitä se led-valo washiteipillä.

    ReplyDelete
  2. Jäi vaikutelma että tykkäyksien toivossa ja muita miellyttääksesi aloit sisustusprojektiin.. Itsehän alun perin viihdyit hyvin. Onko ne tykkäykset niin tärkeitä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omassa pienessä kuplassani luulin viihtyväni, kun en nähnyt muuta vaihtoehtoa sisustukselle. Tuon Facebook ketjun myötä avautui, että on olemassa muutakin ja minulla vaihtoehtoja! Minun ei tarvitse tyytyä siihen, mitä joskus saanut muilta. Minulla on nyt oma elämä ja omat tavarat :)

      Delete
  3. Vau mikä muutos!!! :)

    ReplyDelete
  4. Älä nyt tv- tasolle tee mitään! Se on tosi upea noin.

    ReplyDelete
  5. Ole ylpeä itsestäsi uskaltaessasi käyttää värejä ja persoonallisia juttuja. Olen katsellut noita olohuoneita kuvissa ja kaikki ovat sitä samaa harmaamustavalkoista. Nämä pliisut täydellisyydet eivät jää mieleen. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Yleensä ne ovat vielä niin tyhjiä, ettei erottaisi asuttua olohuonetta kaupan mainoksesta. Jos sekainen pöytä kertoo jotain ihmisen mielessä pyörivistä ajatuksista, mitä kertoo "tyhjä" olohuone? Ymmärsin, että olit tyytyväinen siihen asti, kunnes katsoit näitä täydellisä kuvia netistä. Yksikään kuva ei kuitenkaan miellyttänyt oikeasti silmääsi, mutta samalla uskottelet itsellesi, että ne ovat täydellisiä. Mitä jos vaan oletkin persoonallinen ihminen, jonka kuuluukin näyttää persoonallisuutensa ulospäin? Haittaisiko se oikeasti, jos et kuuluisikaan tähän harmaan eri sävyjä rakastavaan massaan? Iloitse väreistä! Ja vielä tuosta ihanasta Tv-pöydästä...en fixaisi, vaan antaisin olla noin. Yritä vain varovasti poistaa tarran jäljet. Se on tosi hieno! Ja muista aina, sinä asut kodissasi ja sinä saat päättäät mikä ilahduttaa sinua. Älä kulje lauman mukana edes sisustusasioissa, jos se ei ole 100 % sinun juttusi.

    ReplyDelete
  6. Minä näin myös tuon "ennen" -kuvasi netissä. Siinä minua häiritsi kaikkein eniten irtotavarat ikkunalaudalla ja tasoilla ja nuo eri korkeudelle asetellut seinätaulut. Muuten se oli suloinen sommitelma persoonallisuutta, jotka juuri tulivat väreistä.
    Itse olen karsinut tasoilta kaiken pikkusälän, tuikkukipot, koriste-esineet ym. roinan. Tasoilla ei ole kun hedelmävati, kukkia ja kaukosäätimet. Helppo siivota kun ei tarvitse pölyä pyyhkiessä jokaista kippoa ja kuppia pyyhkiä.
    Sinulla on nyt myös ihan nätti koti, ensimmäinen oli minun makuuni persoonallisempi.

    ReplyDelete
  7. Minä ostin tällaisia pari vuotta sitten. Olen niistä joka päivä iloinen vaikka eivät ihan halpoja olleet :)
    https://www.verkkokauppa.com/fi/product/48521/dxdgj/Bluelounge-Cablebox-kaapelikotelo-valkoinen

    ReplyDelete
  8. Älä vaan fixaa tv-tasoa :D koti on ihana ennen ja jälkeen :)

    ReplyDelete
  9. Piilota johdot ja jatkojohto kaapin/tv-tason taakse. Mies jeesaa varmaan. Sitten hyvä katsella tv:t ilman häiriövaloa ����

    ReplyDelete
  10. Käännä jatkojohto kyljelleen valkoinen pohja kohti katsojaa. ;) Tadaa!

    Minulla on ollut vaihe, kun en tiennyt yhtään mikä oli minua. Koti tuntui aina keskeneräiseltä ja aivan surkealta verrattuna sisustuslehtien kuviin. Elin myös keskellä saatuja huonekaluja. Tilanne muuttui vuosien varrella, kun hankin omia tekstiilejä ja oli varaa ostaa huonekaluja. Samalla se oma maku kehittyi. Pysähdy aina joka tavaran kohdalla miettimään tuottaako tämä iloa. Ei sitä miltä se näyttää sisustuksessa, mitä se kertoo sinusta tai mitä tyyliä sisustuksesi alkaa edustaa. Kun ympäröit itsesi sinua miellyttävillä asioilla, lopputulos tulee olemaan tasapainoinen ja just sua. Tsemppiä matkalle!

    ReplyDelete
  11. Oliko tämä postaus jotain ironiaa?

    ReplyDelete
  12. Minua ei uudessa olkkarissasi häiritse kuin nuo tarrat tv-tasossa. Mietin mikä lie tuo ns "hylly" tms.on tuon mustan möykyn päällä. Se näyttää epämääräiseltä. Älä ikiään sisusta toisille, itsellesi vain. Makuja on monia ja värit ovat ihania. Blogeissa näkyy koteja jotka on kaikki samanlaisia, plagioitu toinen toisiltaan. Se ei ole persoonallista vaan epävarmaa sisustamista ja halua olla hyväksytty muiden silmissä.

    ReplyDelete
  13. Ymmärrän täysin tuon epämukavuuden tunteen, josta kerroit. Vanhaan asuntoomme muuttaessa ostimme kaikki käytettynä (koska rahaa oli niukasti), emmekä valinneet millään tapaa kivoja kalusteita vaan niitä, jotka saatiin mahdollisimman halvalla. Lisäksi oltiin tosi tuore pariskunta, enkä osannut tuoda omia mieltymyksiäni tarpeeksi hyvin esille.

    Joten, kun muutettiin uuteen kämppään, laitettiin kaikki uusiksi. Haettiin pinkkivihreä sohva Ikeasta ja tehtiin sellainen "sateenkaari" väriskaala sen ympärille. Nyt kun on tyytyväinen kotiinsa, ei voi ymmärtää, miten saattoikin luulla viihtyvänsä sellaisessa kodissa, jossa mikään ei ollut "omaa".

    ReplyDelete
  14. Eksyin tähän blogiin KonMarin kautta. Teen ripustusta työkseni, joten en voi olla kiinnittämistä huomiota tauluihin. Seinällä roikkuvat kuvat ovat kuin haulikolla ammuttu pitkin seinää. Siitä tulee levoton vaikutelma. Niihin ripustusehdotus: julisteisiin kehykset, niitä saa tosi halvalla nykyisin esim. Ikeasta. Mustavalkoiset voi laittaa parina seinälle lähekkäin, alareunasta tasattuna esim. sohvan päälle hyvät. Turkoosikuva pienemmälle seinälle kun tuo iso seinä. Taulun koko on liian pieni suhteessa suureen seinään. Tai toinen vaihtoehto: piirrä seinälle liidulla ovaali muoto. Ripusta tuohon ovaaliin kaikki mahdolliset taulusi niin, että isot ovat keskellä, pienemmät reunoilla, ja ne yhdessä muodostavat miellyttävän tiiviin sommitteluun, ison taulun. Kokoa ne ryhmäksi suht lähekkäin toisiaan. Vältä ripustelemasta kuvia eri tasoille ja etäisyyksille. Kiitos ja anteeksi. Tee kuten haluat, mutta en voinut olla jakamatta ammattiosaamistani. Kivat muutokset olet kodissasi tehnyt ja lipaskin on hieno, kunhan irrotat tarrat siitä. En tosin tiedä, oliko postaus tosissaan tehty. Heh.

    ReplyDelete